Mitä teet ensin, kun suunnittelet ristiäisiä?
Kun suunnittelet ristiäisiä, otat ensin yhteyttä seurakuntaan, jossa kaste pidetään, mielellään varapäivämäärä valmiiksi mietittynä. Sen jälkeen pappi ottaa sinuun yhteyttä kastekeskustelua varten. Tee nämä kuusi asiaa hyvissä ajoin.
- Päätä, ketkä ja kuinka monta haluat kutsua.
- Ota yhteyttä seurakuntaan ja varaa kaste. Pidä varapäivä mielessä.
- Valitse paikaksi kirkko, koti, puutarha, järven ranta tai jokin muu paikka.
- Päätä, keitä pyydätte kummeiksi. Vähintään yhden kummin on oltava konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
- Järjestä juhlapaikka, esimerkiksi seurakuntatalo.
- Lähetä kutsukortit hyvissä ajoin.
Mitä kasteen varaamiseen tarvitaan?
Ota yhteyttä oman asuinalueesi seurakunnan kirkkoherranvirastoon ja varaa ristiäispäivä. Lapsen kastaminen edellyttää huoltajien suostumusta. Riittää, että toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon.
Mistä lapsen kaste varataan?
Kun vauva on syntynyt, saat postia seurakunnasta tai Digi- ja väestötietovirastosta. Voit varata ristiäispäivän myös suoraan tutulta papilta.
Mitä teet ristiäisiä edeltävinä viikkoina?
Ristiäisiä edeltävinä viikkoina käytte papin kanssa läpi koko kasteen vaihe vaiheelta ja hoidatte käytännön valmistelut. Virsistä ja muista lauluista sovitaan papin kanssa kastekeskustelussa, ja seurakunnan kanttori auttaa mielellään virsien valinnassa. Aloita hyvissä ajoin ja jaa tehtäviä suvulle ja ystäville.
- Käy kasteen kulku läpi papin kanssa kastekeskustelussa.
- Valitse laulut, virret ja muu musiikki.
- Ehdota runoja ja tekstejä, joita haluaisitte mukaan kastetilaisuuteen.
- Kysy, onko seurakunnalla, suvulla tai ystävillä lainattavaa kastemekkoa.
- Pyydä sukulaisia ja ystäviä auttamaan kakun leipomisessa, kattamisessa tai kahvin keittämisessä.
- Pyydä yhtä tai muutamaa vierasta ottamaan kuvia kasteessa ja juhlissa.
- Tee vieraille mielellään ristiäisohjelma.
Mitä kasteeseen oikeastaan tarvitaan?
Kastemekko ei ole välttämätön, vaan vauvan voi pukea omiin vaatteisiinsa. Kastettavalla tulee kuitenkin olla vähintään yksi konfirmoitu, evankelis-luterilaista uskoa tunnustavaan kirkkoon kuuluva kummi.
Pitääkö kasteen jälkeen järjestää juhlat?
Ristiäisten jälkeen ei tarvitse tarjota ruokaa, kevyt kahvitarjoilu riittää. Seurakunta tarjoaa yleensä juhlatilat ristiäiskäyttöön maksutta. Kastetoimituskin on maksuton, joten se, mitä kaste maksaa, riippuu ennen kaikkea juhlien koosta.
Mitä ottaa huomioon, kun kasteen aika koittaa?
Kun kasteen aika koittaa, tärkeintä on, että lapsi on levännyt ja että tulette ajoissa, jotta ehditte rauhoittua ennen toimitusta. Toimitus etenee kastekaavan mukaan: tavallisesti alussa ja lopussa lauletaan virsi, välissä luetaan Raamattua, ja pappi valelee vettä kolme kertaa lapsen päähän.
- Huolehdi, että kastettava on nukkunut, syönyt ja tyytyväinen.
- Ota mukaan vaihtovaatteet ja varmista, ettei vaatteissa ole hakaneuloja.
- Tule ajoissa, mutta älä niin aikaisin, että sisarukset ehtivät käydä kärsimättömiksi.
- Anna sisarusten auttaa, esimerkiksi jakamaan virsikirjoja tai kaatamaan kastevettä.
- Ota kuvia kastemaljan äärellä kastetoimituksen jälkeen.
Usein kysytyt kysymykset
Saako kasteeseen valita papin?
Kyllä, voit valita papin, jos hän on vapaana toivomanasi päivänä ja kellonaikana. Kerro toiveestasi seurakunnalle, kun varaat kasteen.
Voidaanko sisarukset kastaa samalla kertaa?
Kyllä, sisarukset voidaan kastaa samassa tilaisuudessa.
Mikä on seurakunnan kastepäivä?
Seurakunnat järjestävät kerran tai pari vuodessa yleisiä kastepäiviä. Kastepäivään voi tuoda vauvan, taaperon tai isomman, alle 15-vuotiaan lapsen, ja seurakunta tarjoaa kakkukahvit.